Käytiin lyhyellä vaelluksella Trollsjön nimisellä järvellä, joka sijaitsee Kärkevaggen laakson perällä. Trollsjön, jota myös Rissajaureksi kutsutaan on kirkasvetinen syvimmillään 34 metriä syvä järvi. Järvelle johtaa kaksi polkua toinen lähtee Låktatjåkkan rautatieasemalta ja toinen pitempi vaihtoehto Vassijauren rautatieasemalta.

Meno tapahtui tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa pitkin viileässä säässä. Illan tullen ilma jäähtyi edelleen ja vesisade muuttui räntäsateeksi. Leiriytymispaikka löytyi hieman ennen viimeistä louhikkoista nousua Trollsjölle. Teltta pystytettiin kohmeisin sormin nopeasti. Kuivat vaatteet vaihdettiin ylle ja kömmittiin makuupussin sisälle nauttimaan lämmintä juomaa.


Seuraava päivä valkeni aurinkoisena. Lämpimässä auringonpaisteessa oli hyvä kuivatella edellispäivänä läpikotaisin kastuneita vaatteita. Trollsjön oli vielä suurimmaksi osaksi jäiden peitossa, joten 34 metriä syvällä oleva pohja jäi näkemättä. Nähtävää puolestaan tarjosi itse laakso vehreine niittyineen ja valtavine siirtolohkareineen.

Paluu sujui joutuisasti alamäkeen hyväkulkuista polkua kohti Låktatjåkkan rautatieasemaa. Kärkevagge on ihastuttava laakso ja sopii mainiosti myöskin päiväretken kohteeksi.