Kebnekaise

Vakkotavare – Teusajaure

2007 kesällä jatkettiin Kungsledeniin tutustumista. Tällä kertaa lähtöpaikaksi valittiin Vakkotavare. Tarkoitus oli edetä Kungsledeniä pohjoiseen ja “oikaista” ennen Singiä Nikkaluoktaan johtavalle reitille. Aikaa oli varattu yksi viikko, joten pelivaraa säiden suhteen oli mukavasti ajatellen mahdollista Kebnekaisen huiputusta.

Kartat tilattiin Ruotsin lantmäterin online karttakaupasta. Käytössä olivat tunturikartta BD8 Kebnekaise-Saltoluokta sekä högfjällskartan Kebnekaise mittakaava 1:20 000. Varustepuolta oltiin talven aikana täydennetty uudella teltalla. Hankinnassa päädyttiin kolmen hengen Fjällrävenin Akkaan. Teltta osoittautui käytössä varsin toimivaksi. Pystyttäminen sujui pienen harjoittelun jälkeen nopeasti. Kahdelle hengelle tilaa oli mukavasti. Lisäksi absidissa oli kätevä kokata sadesäällä.

Matkaan lähdettiin aurinkoisesta Vakkotavaresta iltapäivällä. Majanhoitajan kertoman mukaan reitti nousisi alussa noin 400 metriä ylöspäin, joten luvassa oli heti rankka nousu. Pian saavuttiin kuitenkin ylätasangolle, jossa sää muuttui sateisen harmaaksi ja viileäksi.

Näkyvyyttä ei paljoa ollut, joten maisemia ei oikein kyennyt ihailemaan. Selkeällä säällähän tuolta tasangolta pystyy nauttimaan Sarekin pohjoisosan huikeista näkymistä. Nyt sen sijaan nautittiin hernekeittoa, mikä kylläkin lämmitti viileässä kelissä mukavasti.

Pienen ruokalevon jälkeen matkantekoa jatkettiin. Reitti alkoi laskeutua kohti Teusajaurea. Ruvettiin katselemaan sopivaa paikka ensimmäisen yön leiriksi. Alaspäin viettävästä vaivaiskoivua kasvavasta rinteestä sellaisen löytäminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Lopulta kelvollinen paikka löytyi läheltä Teusajauren rantaa.

Teltat pystytettiin ja iltapalaksi nautittin kanakeittoa. Ainut haittapuoli tuossa paikassa oli vesistön läheisyydestä johtuva sääskien runsaus, kuten tuosta ulko- ja sisäteltan välistä otetusta kuvasta näkyy.

Teusajaure – Kaitumjaure

Ensimmäiseksi oli vuorossa Teusajauren ylitys. Vaihtoehtoja oli kaksi joko soutaa itse tai turvautua venekuljetukseen. Ensimmäinen vaihtoehto olisi tiennyt useampaa soutureissua, joten päädyttiin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Venekuljetuksen tilaaminen tapahtui nostamalla ämpäri salon pään. Kuljetus maksoi 50 sek hengeltä. Veneenkuljettajana toimineelta ystävälliseltä majaisännältä kuultiin sen päivän sääennuste, joka lupasikin aurinkoista sille päivälle. Ei hullumpaa.

Teusajaurelta reitti alkoi nousta uudelleen kohti avotunturia. Sää muuttui todellakin aurinkoiseksi. Avotunturissa ei ollut sääskistäkään haittaa, joten matka jatkui leppoisasti taukoja pidellen. Päivän tavoitteena oli kävellä hieman Kaitumjauren tuvilta pohjoiseen, mikä merkitsi leppoisaa noin 10 kilometrin päivämatkaa. Kiirettä ei ollut. Maastoltaan tämä Teusajauren ja Kaitumjauren väli muistutti edellispäivää – aluksi jyrkkä nousu sitten tasannevaihe ja loppu loivempaa laskua. Selkeän sään ansiosta nyt pystyi ihailemaan myöskin maisemia.

Tuon tasannevaiheen jälkeen polku laskeutui Kaitumjåkkan varteen, josta vähitellen avautui hienot näkymät kohti Kaitumjärveä. Kaitumjauren tuvilla haettiin sitten hieman täydennystä muonavarastoihin.

Tämän nyt kulkemamme reitin varrella on kaksi paikkaa, jossa siihen mahdollisuus. Toinen tuo Kaitumjaure ja toinen tietysti Kebnekaise Fjällstation. Majoilta vähän matkaa pohjoiseen jyrkähköstä rinteestä löytyi sen verran tasanteita, että teltat saatiin pystytettyä. Illan menu oli perunamuusi ja jauhelihakastike, jonka raaka-aineena käytettiin itse kuivattua jauhelihaa. Hyvältä maistui.

Kaitumjaure – Kebnekaise Fjällstation

Kolmas päivä matkaa tehtiin taas harmaassa säässä. Tarkoitus oli edetä päivän aikana lähelle Kebnekaisen tunturiasemaa. Kävelyä jatkettiin pitkin Tjäktjajåkkan rantamaita.

Kungsledeniltä poikettiin noin kolme kilometriä ennen Singiä. Tuo kartaltakin löytyvä “oikopolku” kulkee Unna Jierttasin eteläpuolelta nousten noin 900 m korkeuteen. Maisemat tällä pätkällä olivat karun kauniita.

Illansuussa saavuttiin tunturiaseman lähistölle. Laitettiin teltat pystyyn. Poikettiin tunturiasemalla katsomassa tuoreimmat sääennusteet. Pilvistä mahdollisesti lumisadetta ja lämpötila nollan vaiheilla seuraavalle päivälle Kebnekaisen alueelle. Eipä hyvältä näyttänyt. Nukkumaan laitettiinkin mielialat hieman matalalla…

Kebnekaise

Aamulla herätys seitsemän aikoihin. Vilkaisu ulos. Taivas oli puhtaan sininen ja mukava vilvoittava tuuli. Sää oli paras mahdollinen Kebnekaisen valloitukseen. Onneksi (ruotsalaiset) meteorologit erehtyivät tällä kertaa ennusteessaan. Niinpä aamupalan nauttimisen jälkeen reppuihin pakattiin hieman lisävaatteita ja evästä nousua varten.

Huiputukselle lähdettiin helpompaa ja pitempää ns. turistireittiä eli Västra Ledeniä pitkin. Toinen vaihtoehto olisi ollut Östra Leden. Se on vaativampi kiipeilyosuuksia sisältävä reitti. Ensimmäinen nousuosuus oli jyrkähköä nousua pitkin Kitteldalen laaksoa. Yläosassa laaksoa kasvillisuus loppui. Alkoi kivirakka, jota sitten riitti koko loppumatkalle. Kitteldalen laakson ylöosassa käännyttiin vasemmalle Kittelbäck ylittäen. Karttaan merkittyä siltaa ei enään tuolla ollut. Lyhyen etsiskelyn jälkeen joen ylityspaikka löytyi kuitenkin helposti.

Edessä oli lyhyt, mutta jyrkkä nousu Tuolpagornin (1662 m mpy) ja Vierramvaren (1711 m mpy) väliseen satulaan. Lyhyehkön satulassa vietetyn hengähdystauon jälkeen nousu jatkui edelleen kohti Vierramvaren huippua. Tällä välillä rinne oli todella jyrkkä, joten askeleitaan sai sovitella tarkasti. Kebnekaisen huipulle johtava polku oli tästä eteenpäin merkitty kiviin maalatuilla punaisilla täplillä.

Vierramvaren huipulta saatiin ensimmäinen näköyhteys Kebnekaisen huipulle. Pikkuruinen valkoinen kolmio rinteen yläosassa. Vierramvaren nousuosuudella alkoi tuntua ohuesta ilmasta – oltiinhan jo 1700 metrissä – johtuva päänsärky, joka vaivasikin koko loppupäivän. Vierramvaren huipulta oli vielä laskeuduttava noin 200 metriä alaspäin Kaffedalenin laaksoon ennen viimeistä nousutaivalta. Laaksossa vietetyn lounastauon jälkeen oli edessä lopullinen noin 600 metrin nousu Kebnekaisen huipulle.

Tulihan se viimein Sydtoppenkin sieltä vastaan. Huipulle pääsyä joutuikin sitten jonkin aikaa jonottamaan. Viimein kello 15.00 (ra) aikoihin oltiin Ruotsin korkeimmassa pisteessä (2114 mpy kartan mukaan). Itse Sydtoppenin huippu onkin melkoisen huima paikka. Muutaman neliömetrin suuruinen ala ja äkkijyrkät putoukset kolmeen eri suuntaan.

Eipä siellä kauan korkean paikan kammoa poteva viihtynyt. Piti tulla hieman alemmaksi nauttimaan huikeista joka suuntaan avautuvista näkymistä. Huipulta on ainoastaan yksi tie ja se on alaspän. Lumen peittämä jäätikkö tultiin alas monenlaisilla tyyleillä.

Jos oli ylösmeno ollut raskas, ei paluumatkakaan helppo ollut. Varsinkin polvet olivat kovilla jyrkillä laskuosuuksilla. Kaiken lisäksi poluilla olevat pikkukivet rullasivat jalkojen alla alaspäin, joten tasapainon kanssa oli jatkuvasti vaikeuksia.

Perillä “perusleirissä” oltiin illalla kahdeksan aikoihin, joten koko reissu taukoineen kesti noin 11 tuntia.

Kokonaisuudessaan melkoisen raskas reissu, mutta antoisa. Olosuhteet sattuivat meille parhaat mahdolliset. Pilvettömän sää ansiosta näkyvyys oli täydellinen. Lisäksi huippujäätikkö oli vielä sopivan lumikerroksen peitossa. Ei tarvittu jääkenkiä kiipeämiseen.

Kebnekaise Fjällstation

Edellisen uuvuttavan päivän jälkeen päätettin ottaa tämä päivä kevyemmin. Niinpä tunturiaseman länsipuolelta siirryttin vain muutama kilometri itään Darfalajoen varrelle viidenneksi yöksi. Päivä kului kokkaillessa ja lähitienoolla valokuvaillessa. Sää oli – toisin kuin edellinen päivä – pilvinen ja niinpä Kebnekaisen huippu pysyttelikin harmaan pilvimassan sisällä koko päivän.

Kebnekaise Fjällstation – Nikkaluokta

Siirtymätaival kohti Nikkaluoktaa, jossa vietettiin viimeinen yö.

Olet täällä

Etusivu -> Vaellustarinat -> Kebnekaise